Täällä sataa. Pikkuveljet pelaavat jotakin yläkerrassa, joten sinne en jaksa vaivautua. Aamupala on jäänyt syömättä ja huone pitäisi tuulettaa. Kuitenkin sitten vain istun netissä tuhlaamassa aikaani turhuuksiin. Virtuaalitalleihin olen jäänyt koukkuun, joten niihin kuluisi päivästä jokainen tunti, jos vain ei tarvitsisi muuten elää. Loman takia en ole koneella kuin pari tuntia, mutta sekin tuntuu aina vain venyvän ja venyvän. Kunpa saisi jotain oikeaa tekemistä niin ei tarvitsisi istua täällä. Kun löytäisi vaikka jonkun ihmisen jonka kanssa voisi jutella ja muutenkin olla. Olenhan minä sellaisen löytänyt, mutta monien satojen kilometrien välimatkan takia on jäänyt juttelut juttelematta. Onneksi melkein päivittäin tulee maili, jonka kautta hän valaisee synkimmänkin päivän.

Mutta ei tästä mitään tule. Pitää kai ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa kavuta yläkertaan syömään, ottaa joku sarjakuva mukaan ja uppoutua siihen. Iltapäivällä on kuitenkin taas pikkusiskon vahtimista, se on raivostuttavaa. Kun vaan pääsisi pois kotoa ja takaisin opiskelemaan. Syksyyn on vielä liian pitkä aika.